1 EDILEX Edita Publishing Oy 2009
Ida-Sofia Mäki
TUOMION PURKAMINEN RIKOSASIASSA
– IHMISOIKEUSLOUKKAUS
– KKO 2008:24
Referee-artikkeli
Heinäkuu 2009
Julkaistu Edilexissä 7.7.2009
www.edilex.fi/lakikirjasto/6158
Julkaistu aiemmin:
Helsinki Law Review 2009
Helsinki Law Review
2009
In co-operation with:
5
Case Comment: KKO 2008:24 (Finnish Supreme Court)
Ida-Sofia Mäki
English Abstract
The member states of the European Convention on Human Rights (the Convention)
are engaged to guarantee the fundamental rights and freedoms specified in
the Convention. If the European Court of Human Rights (ECHR, the Court)
finds a violation of the Convention, it nevertheless cannot change the final domestic
judgment, as the judgments of the Court are simply declaratory in nature.
The reversal of a final domestic judgment based on a violation of the Convention
is therefore exclusively a matter for the member state to decide.
In the case KKO 2008:24, the Finnish Supreme Court had to decide whether
the final judgment of a Court of Appeal should be reversed based on a violation
of Article 10 of the Convention, i.e., the freedom of speech. In the case, the Court
of Appeal had convicted a journalist of libel and fined her. The journalist then
appealed for the criminal judgment to be reversed on the grounds that according
to the ECHR, she had exercised her freedom of speech. The Supreme Court, however,
rejected the journalist´s appeal.
Unlike in many other member states of the Convention, in Finland there are no
specific rules in the law about a reversal of a final judgment based on a violation
affirmed by the ECHR. Thus in the case KKO 2008:24, the Supreme Court had
to apply the rules of extraordinary channels of appeal regulated in Chapter 31
of the Finnish Code of Judicial Procedure. Based on the provision of a reversal
to the benefit of the defendant in a criminal case, the Supreme Court had to
take a stand on whether the violation of the Convention was to be regarded as
a fact that had not been presented previously or if the domestic judgment was
manifestly based on misapplication of the law.
The Supreme Court came to the conclusion that the violation of the Convention
should be held as a misapplication of the law. It did not, however, regard the
misapplication of the law so manifest that the final domestic judgment should
Helsinki Law Review 2009 p. 5–23
Helsinki Law Review 2009
6
have been reversed. It stated that over six years had passed since the judgment of
the Court of Appeal had become final until the journalist made her application
of reversal. In addition, the Supreme Court regarded the compensation permitted
by the ECHR to be sufficient and that the crime itself and the sanction
thereof were minor. Overall, the Supreme Court considered the validity of the
domestic judgment very important.
In my opinion, the reasoning of the Supreme Court was not very convincing. First
of all, it gave no acceptable reason as to why the violation of the Convention should
not be regarded as a fact not presented previously. What is worse, the Supreme
Court did not grasp the meaning of the previous case law of the ECHR in cases
concerning freedom of speech and thus failed in its obligation to interpret domestic
legislation in a manner compatible with the Convention. It is also important to
notice that the person convicted was a professional journalist. Generally speaking,
the ECHR has considered journalists as having a very important role in a democratic
society as public watchdogs. Finally, the case was also about reversing a criminal
judgment to the benefit of the defendant, a case where the existing domestic
provisions are usually interpreted in a flexible way. This is based on the fundamental
rule that people not shown guilty should not be convicted either.
As a conclusion, I find the current situation in Finland unclear due to the case
KKO 2008:24. Thus, a specific rule in regard to a violation of the Convention is
needed as it would at least clarify the current situation and end continuous speculation
with the provisions regulating the reversal of judgments. As an example
of how to form such an article, we could learn from the Norwegian regulation.
Full Article in Finnish
Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus
– KKO 2008:24
1 Aluksi
Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) osapuolina olevat valtiot ovat sitoutuneet
takaamaan jokaiselle lainkäyttövaltaansa kuuluvalle sopimuksessa
määritellyt oikeudet ja vapaudet. Mikäli yksilö kokee jonkin jäsenvaltion
Hakusanat: tuomionpurku, rikosprosessi, ihmisoikeudet
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
7
loukanneen näitä oikeuksiaan, voi hän viedä asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen
(EIT). Edellytyksenä valituksen tutkittavaksi ottamiselle
kuitenkin on, että valittaja on ensin turvautunut kaikkiin tehokkaina pidettäviin
kansallisiin valituskeinoihin. Asian vieminen EIT:een on siis vasta
kaikkein viimesijaisin oikeussuojakeino. Tästä huolimatta EIT ei kuitenkaan
ole mikään varsinainen muutoksenhakuelin (”neljäs oikeusaste”) eikä
edes ylimääräinen muutoksenhakukeino siinä mielessä, että se voisi purkaa,
poistaa tai muuttaa kansallisen tuomioistuimen antaman tuomion, vaan
nämä toimenpiteet kuuluvat aina kunkin jäsenvaltion omaan harkintaan.
Lähtökohtaisesti EIT:n lopulliset päätökset ovat siis ns. vahvistustuomioita,
joissa yksinkertaisesti todetaan, onko sopimusta rikottu. Lisäksi EIT voi
tarvittaessa myöntää loukatulle osapuolelle kohtuulliseksi katsomansa hyvityksen.
1
Lainvoimaisen kansallisen tuomion uudelleenkäsittely on kuitenkin Euroopan
neuvoston (EN) ministerikomitean eli EIT:n tuomioiden täytäntöönpanoa
valvovan elimen taholta nähty siinä määrin tärkeänä, että se antoi
vuonna 2000 asiasta suosituksen No. R (2000)2.2 Suosituksessa kehotetaanjäsenvaltioita
varmistamaan lainsäädännöllään mahdollisuus kansallisen
tuomion muuttamiseen EIT:n antaman ratkaisun perusteella. Euroopan
neuvoston tekemän selvityksen3 mukaan useissa jäsenvaltioissa EIT:n langettava
ratkaisu onkin säädetty nimenomaiseksi perusteeksi asian ottamiselle
uuteen käsittelyyn kansallisessa tuomioistuimessa. Myös ilman erityistä
säännöstä on lainvoimaisen kansallisen tuomion purkaminen ainakin rikosasioissa
katsottu suurimmassa osassa jäsenvaltioita mahdolliseksi.4
1 Pellonpää 2005, s. 131–133, 193–196; Virolainen – Pölönen 2003, s. 69–70.
2 EN:n ministerikomitean suositus No. R (2000)2. Committee of Ministers´ recommendation
R (2000)2 on the re-examination or reopening of certain cases at domestic level
following judgments of the European Court of Human Rights, hyväksytty 19.1.2000.
3 EN:n selvitys DH-PR (99) 10. Draft survey of existing legislation and case-law. Reopening
of proceedings before domestic courts following findings of violation by the European
Court of Human Rights.
4 EN:n vuonna 1999 tekemän selvityksen mukaan nimenomainen säännös yksilön oikeudesta
saada asiansa uudelleen käsitellyksi EIT:n toteaman sopimusrikkomuksen perusteella
on Itävallassa, Norjassa, Saksassa, Bulgariassa, Kroatiassa, Puolassa, Luxemburgissa,
Sloveniassa, Sveitsissä, Venäjällä ja Espanjassa. Myös Turkissa on vuonna 2003
tullut voimaan laki, jolla ihmisoikeussopimusta loukkaava rikostuomio voidaan purkaa
ja käynnistää uusi prosessi edellyttäen, että purkua haetaan vuoden kuluessa EIT:n tuomiosta.
Pellonpää 2005, s. 196. EN:n selvityksen mukaan ainoastaan neljässä maassa eli
Kyproksella, Italiassa, Liechtensteinissa ja Alankomaissa ei asian uudelleenkäsittely ollut
mahdollista edes rikosasioissa.
Helsinki Law Review 2009
8
Suomen lainsäädäntöön ei sisälly nimenomaisia määräyksiä lainvoimaiseen
tuomioon puuttumisesta EIT:n toteaman ihmisoikeusloukkauksen perusteella.
Oikeudenkäymiskaaren (OK, 1734/4) 31 luvun ylimääräistä muutoksenhakua
koskevien kantelu- ja purkuperusteiden5 on kuitenkin tulkittu
soveltuvan myös tällaisiin tilanteisiin.6 Esimerkiksi tapauksessa 1998:33
korkein oikeus vahvisti, että EIT:n tuomio voi toimia purkuperusteena.
Sen sijaan tapauksessa KKO 2008:24 korkein oikeus omaksui päinvastaisen
kannan. Tämän perusteella ei siis voida päätellä, että kotimainen ratkaisu
olisi aina automaattisesti purettavissa EIT:n toteaman sopimusloukkauksen
johdosta, vaan asia on harkittava itsenäisesti kunkin tapauksen olosuhteiden
valossa7. Tapauksen KKO 2008:24 lopputuloksesta voidaan kuitenkin
perustellusti olla toistakin mieltä, joten on nimittäin aiheellista kysyä, onko
oikein, että EIT:n toteaman sopimusloukkauksen jälkeen valtionsisäinen rikostuomio
kaikesta huolimatta jää lainvoimaiseksi.
2 Tapauksen KKO 2008:24 pääpiirteet
Tapauksessa KKO 2008:24 Vaasan hovioikeus tuomitsi toimittaja X:n
26.5.1999 potilasturvallisuutta käsittelevien lehtiartikkelien kirjoittamisen
perusteella vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta sakkorangaistukseen.
Korkein oikeus epäsi X:ltä valitusluvan ja hovioikeuden tuomio jäi
lainvoimaiseksi. X valitti hovioikeuden tuomiosta EIT:een, joka tuomiossaan
16.11.2004 totesi, että X:n tuomitseminen oli tapahtunut riittämättömin
perustein ja että rikosoikeudenkäynti X:ää vastaan oli merkinnyt val-
5 Kantelun ja purun rajanveto perustuu menettelyllisten ja aineellisten virheiden erottelulle:
kantelu kohdistuu oikeudenkäynnissä tapahtuneisiin menettelyllisiin virheisiin,
kun taas purussa on kyse tuomiossa esiintyvien asiavirheiden korjaamisesta. Käytännössä
kantelu- ja purkuperusteiden soveltamisalojen rajat voivat kuitenkin olla epäselvät ja ne
voivat osittain peittää toisensa (ks. esim. KKO 1997:14). Välimaa 1998, s. 162–164.
6 Myöskään Ruotsin lainsäädäntöön ei sisälly nimenomaisia säännöksiä kansalliseen lainvoimaiseen
tuomioon puuttumisesta EIT:n toteaman sopimusloukkauksen perusteella,
vaan tällainen tilanne voidaan ratkaista ainoastaan ylimääräisten muutoksenhakukeinojen
(Rättegångsbalken 1942/740, 58–59 luvut) avulla. Ylimääräisen muutoksenhaun
järjestelmä Suomessa vastaa pitkälti Ruotsin vastaavaa järjestelmää, sillä ylimääräisiä
muutoksenhakukeinojamme uudistettaessa 50 vuotta sitten katse suunnattiin nimenomaan
Ruotsiin, ks. Välimaa 1998, s. 126. Ks. ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista
Ruotsissa Welamson 1994, s. 191–259.
7 Ks. myös Pellonpää 2005, s. 199; Virolainen – Pölönen 2003, s. 70.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
9
tion puuttumista EIS:n 10 artiklassa turvattuun sananvapauteen.8 Sopimusloukkauksen
toteamisen lisäksi EIT määräsi Suomen valtion maksamaan
X:lle korvausta taloudellisesta vahingosta X:n maksamien sakkojen ja kulukorvausten
osalta sekä X:lle itselleen aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
Näiden lisäksi valtio velvoitettiin maksamaan X:lle korvausta hovioikeuden
tuomion aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä.9
X vei asian tämän jälkeen korkeimpaan oikeuteen vaatien hovioikeuden tuomion
purkamista EIT:n langettavan tuomion perusteella.10 KKO sovelsi tapaukseen
OK 31 luvun 8 §:ää, jossa säädetään lainvoimaisen rikostuomion
purkamisesta syytetyn eduksi. Pykälässä mainittujen purkuperusteiden nojalla
KKO:n oli ensin pohdittava, oliko EIT:n langettava tuomio miellettävissä
sen 3 kohdan mukaiseksi uudeksi seikaksi vai oliko kyse 4 kohdassa
tarkoitetusta ilmeisen väärästä lain soveltamisesta. KKO päätyi soveltamaan
jälkimmäistä, mutta painotti kuitenkin, että hovioikeuden tuomion lainvoimaiseksi
tulosta aina purkuhakemuksen tekemiseen saakka oli kulunut
yli kuusi vuotta. KKO katsoi myös, että hovioikeuden tuomion vaikutukset
olivat tosiasiassa jo poistuneet EIT:n myöntämän rahallisen korvauksen perusteella,
eikä X:n myöskään voitu hänen syykseen luetun rikoksen tai siitä
tuomitun rangaistuksen laatu huomioon ottaen katsoa enää kärsivän kielteisiä
seurauksia hovioikeuden tuomion johdosta. Näillä perusteilla KKO
totesi, ettei tapauksessa ollut sellaisia lain edellyttämiä painavia perusteluita,
joiden johdosta lainvoiman saanut tuomio olisi tullut purkaa ja hylkäsi X:n
hakemuksen.
8 Kyseessä on EIT:n tapaus Selistö v. Suomi (16.11.2004). Tapauksessa EIT katsoi äänin
6–1, että EIS 10 artiklaa oli rikottu. Vähemmistöön jääneen tuomarin Sir Nicolas Bratzan
(joka toimi myös jutussa puheenjohtajana) mukaan kotimaiset tuomioistuimet eivät
olleet ylittäneet valtiolle kuuluvaa harkintamarginaalia. Tapausta on oikeuskirjallisuudessa
kommentoinut esim. Viljanen, LM 4/2005, s. 636–650.
9 Suomen valtion oli maksettava X:lle korvausta taloudellisesta vahingosta 3.500 euroa,
henkisestä kärsimyksestä 5.000 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 23.000 euroa.
10 Mainittakoon, että herjausrikosasiassa asianomistajana ollut A kuoli prosessin kestäessä
ja tuomionpurkuasiassa vastineen antoi hänen kuolinpesänsä.
Helsinki Law Review 2009
10
3 Lainvoimaisen tuomion purkaminen syytetyn eduksi
3.1 Tuomion lainvoimasta ja lainvoimaisen tuomion purkamisesta
Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 2008:24 on siis kyse hovioikeuden
lainvoimaisen rikostuomion osoittautumisesta asiallisesti vääräksi
EIT:n langettavan tuomion johdosta ja tällaisen ihmisoikeussopimuksen
vastaisen tuomion purkamisesta syytetyn eduksi OK 31 luvun 8 §:n nojalla.
Perinteisesti kysymys lainvoimaisen tuomion purkamisesta on jäsennetty
yhtäältä oikeusrauhan ja oikeusvarmuuden, ja toisaalta aineellisen totuuden
ja oikean laintulkinnan väliseksi ristiriidaksi. Koska lainkäyttö perustuu
inhimilliseen toimintaan, on olemassa vaara siitä, että lainvoimainenkin
tuomio voi myöhemmin osoittautua vääräksi. Tällaiset lainkäytössä tapahtuneet
virheet voidaan korjata viime kädessä tuomionpurkujärjestelmän
avulla. Purkua harkittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että kyseessä
on ylimääräinen muutoksenhakukeino, jota on tarkoitus käyttää vain hyvin
poikkeuksellisesti ja suppea-alaisesti. Siten vain erittäin tärkeät syyt voivat
oikeuttaa lainvoimaiseen tuomioon puuttumisen.11
Toisaalta nimenomaan syytetyn eduksi tapahtuvan tuomion purkamisen on
yleensä katsottu olevan hyvinkin laajalti mahdollista.12 Esimerkiksi tapauksessa
KKO 2000:127 korkein oikeus tulkitsi OK 31:8:n 3 kohdassa säädettyä
purkuperustetta eli uutta seikkaa joustavasti syytetyn eduksi ottamalla
huomioon seuraamusjärjestelmämme kehittymisen ja muuttumisen monipuolisemmaksi.
Yleisesti ottaen tällaisen syytetylle edullisen laintulkinnan
taustalla voidaan nähdä rikosasioissa vanhastaan noudatettu pyrkimys aineelliseen
totuuteen. Sen mukaisesti rikosprosessissa on pyrittävä välttämään
ns. oikeusmurhia eli tapauksia, joissa syytön tuomitaan rangaistukseen.
Väärät syyksi lukevat tuomiot ovat omiaan järkyttämään paitsi yksilön
oikeusturvaa myös yleistä oikeustajua erittäin vakavasti. Tästä syystä lainvoimaisen
tuomion purkamista syytetyn eduksi voidaan hakea määräaikojen
estämättä.13
11 HE 14/1958, s. 1; Rautio 2007, s. 1015; Välimaa 1998, s. 124–126.
12 Rautio 2007, s. 1039; Välimaa 1998, s. 126.
13 HE 14/1958, s. 5; Virolainen – Pölönen 2003, s. 171, 212–213.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
11
Myös edellä mainitussa Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa
sekä sitä selventävässä muistiossa14 on painotettu kansallisen lainvoimaisen
tuomion uudelleen käsittelyn tärkeyttä nimenomaan rikosasioissa.
Suosituksen mukaan asian uudelleen tutkiminen jäsenvaltiossa on osoittautunut
tehokkaimmaksi keinoksi hakijan aikaisemman aseman palauttamiseksi
erityisesti silloin, kun ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta voidaan
päätellä, että kansallinen tuomio on ollut asiaratkaisultaan ihmisoikeussopimuksen
vastainen. Nimenomaisena esimerkkinä tästä muistiossa mainitaan
tapaukset, joissa kansallisessa tuomioistuimessa rikollisiksi luonnehditut
lausumat ovat EIS 10 artiklassa turvatun sananvapauden ilmentymiä. Kyseinen
esimerkki soveltuu siis suoraan nyt käsillä olevaan tapaukseen.
Tapauksessa korkein oikeus otti kuitenkin selkeästi lähtökohdakseen, että lainvoiman
saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi ja että niihin voidaan puuttua
vain poikkeuksellisesti laissa tarkoin määritellyin painavin perustein. Seuraavassa
näitä korkeimman oikeuden esille tuomia purkuperusteita eli uutta seikkaa ja
ilmeisen väärää lain soveltamista tarkastellaan lähemmin. Hallituksen esityksessä
9/2005 sekä muutoksenhakutoimikunnan jatkomietinnössä 2002:8 esitetyn
kannan mukaisesti kyseiset purkuperusteet on katsottu riittäviksi myös EIT:n
mukanaan tuomia tilanteita silmällä pitäen15. Käytännössä ne eivät kuitenkaan
ongelmitta sovellu tällaisiin tilanteisiin, vaikka purkuperusteita tulkittaisiin hyvinkin
joustavasti. Ihmisoikeusystävällisen laintulkinnan nimissä tällaista joustavaa
tulkintaa voidaan lainkäyttäjältä toisaalta edellyttää.
3.2 Uusi seikka purkuperusteena
Uudesta seikasta purkuperusteena syytetyn eduksi säädetään OK 31:8:n 3
kohdassa16, jonka mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan purkaa, jos
14 Euroopan neuvoston ministerikomitean suositusta No. R (2000)2 selventävä muistio.
Explanatory memorandum on the Committee of Ministers´Recommendation No. R
(2000)2 on the re-examination or re-opening of certain cases at domestic level following
judgments of the European Court of Human Rights.
15 KM 2002:8, s. 28 ja s. 70; HE 9/2005, s. 25–26.
16 OK 31:8 3 kohta kuuluu kokonaisuudessaan: ”lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa
voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin
ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen
tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä,
tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy
ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon,
joka on luettu hänen syykseen.”
Helsinki Law Review 2009
12
vedotaan sellaiseen seikkaan, jota ei ole aiemmin esitetty, ja sen esittäminen
olisi todennäköisesti johtanut syytetyn vapauttamiseen17. Tässä yhteydessä seikalla
tarkoitetaan välittömästi relevanttia tosiseikkaa eli oikeustosiseikkaa.
Kysymyksessä on siis empiirisen maailman tosiasia, jolla on jutussa oikeudellista
merkitystä. Tällöin uutena seikkana syytetyn eduksi voidaan pitää
myös aikaisempaa oikeusvoimaista tuomiota, jos tuon tuomion esittäminen
jälkimmäisessä lainvoimaiseen tuomioon päättyneessä jutussa olisi johtanut
toisenlaiseen lopputulokseen.18
Tapauksessa KKO 2008:24 korkeimman oikeuden mielestä ihmisoikeustuomioistuimen
tuomiota ei voitu pitää OK 31:8:n 3 kohdan tarkoittamana
uutena seikkana. Tähän korkeimman oikeuden enemmistö päätyi yksinkertaisesti
toteamalla, että ”on vakiintuneesti katsottu, ettei uusi tuomio
ole OK 31:8:n 3 kohdan tarkoittama uusi seikka.” Asia ei kuitenkaan ole
aivan näin yksiselitteinen. On kyllä totta, että yleensä uusi myöhemmin
annettu tuomio eli ns. jälkisattumus ei voi toimia purkuperusteena19. Näin
on todettu ainakin korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 1998:30, jossa
lainvoimaisen tuomion jälkeen annettua toista tuomiota ei voitu pitää
lain tarkoittamana uutena seikkana. Tapauksessa oli kuitenkin kyse myöhemmin
toisessa jutussa annetusta tuomiosta, joka ei millään tavoin liittynyt
samaan asianosaiseen tai samaan asiaan20. Lappalainen onkin tapausta
kommentoidessaan asianmukaisesti todennut, etteivät jälkikäteiset analogiat
myöhempiin ratkaisuihin voi horjuttaa lainvoimaista tuomiota; jos tällainen
purkuperuste hyväksyttäisiin, jouduttaisiin mitä ilmeisimmin laajaan
purkuhakemusten tulvaan.21
Mikäli uusi tuomio sen sijaan liittyy välittömästi samaan asiaan, ei voida yhtyä
korkeimman oikeuden näkemykseen vakiintuneesta tulkinnasta. Tältä
osin voidaan viitata paitsi oikeuskirjallisuudessa esitettyyn22 kantaan, myös
17 Ruotsissa RB 58:2:n 4 kohta on identtinen OK 31:8 3 kohdan kanssa. Uudesta seikasta
purkuperusteena Ruotsissa ks. Welamson 1994, s. 217–230.
18 Välimaa 1998, s. 141–142.
19 Rautio 2007, s. 1043; Välimaa 1998, s. 142.
20 Tapauksessa KKO 1998:30 purun hakija, joka oli lainvoimaisella tuomiolla tuomittu
rangaistukseen, vetosi tuomion purkamiseksi siihen, että KKO oli toisessa vastaavanlaisessa
jutussa arvioinut näyttöä toisin kuin viimeiseksi oikeusasteeksi jäänyt hovioikeus
hänen omassa jutussaan ja vapauttanut syytetyn.
21 Lappalainen 1998, s. 192.
22 Määttä 2008, s. 3; Rautio 2007, s. 1043; Välimaa 1998, s. 142.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
13
korkeimman oikeuden aikaisempaan ratkaisuun KKO 2006:3, jossa tuomio
purettiin syytetyn eduksi, kun aiemmin puretulla tuomiolla oli merkitystä
toisessakin asiassa. Tapauksessa A oli vuonna 1997 tuomittu rangaistukseen
törkeästä veropetoksesta. Vuonna 2004 A puolestaan tuomittiin rangaistukseen
velallisen epärehellisyydestä, kun hänen oli katsottu veropetosjutussa
annetun tuomion jälkeen hävittäneen omaisuutensa ja aiheuttaneen maksukyvyttömyytensä.
Myöhemmin korkein oikeus purki vuonna 1997 annetun
tuomion. Tämän jälkeen korkein oikeus joutui pohtimaan, tuliko myös
vuonna 2004 annettu velallisen epärehellisyyttä koskeva tuomio purkaa. Perusteluissaan
korkein oikeus totesi, että koska A:n ei ollut katsottu syyllistyneen
törkeään veropetokseen, ei hänen myöskään voitu katsoa syyllistyneen
velallisen epärehellisyyteen. A oli siis syytön siihen rikokseen, josta hänet
oli tuomittu. Tämän vuoksi myös myöhempi tuomio oli syytetyn eduksi
purettava. Purku toteutettiin OK 31:8:n 3 kohdan perusteella.
On myös syytä huomata, että tapauksessa KKO 2008:24 esittelijä olisi ollut
valmis pitämään EIT:n tuomiota uutena seikkana. Perusteluissaan esittelijä
onkin aiheellisesti todennut, ettei tässä tapauksessa ole kysymys sellaisesta
tuomioistuimen toisessa asiassa antamasta tuomiosta, jota ei perinteisesti ole
katsottu OK 31:8:n 3 kohdan tarkoittamaksi uudeksi seikaksi. Muutoinkaan
esittelijä ei nähnyt mitään estettä tämän lainkohdan soveltamiselle.
Myös korkeimman oikeuden presidentti, silloinen oikeusneuvos Pauliine
Koskelo on muutoksenhakutoimikunnan mietinnössä vuonna 2002 KKO:n
nimissä katsonut, että tapauksissa, joissa toimivaltainen kansainvälinen elin
on todennut tuomioistuimen ratkaisun sisältävän ihmisoikeusloukkauksen,
voidaan purkuhakemus tutkia uuteen seikkaan perustuvana23. Tämän valossa
korkeimman oikeuden näkemykset uuden seikan merkityksestä purkuperusteena
näyttävät vaihtelevan.
Oikeuskirjallisuudessa käsillä olevaa tapausta ovat kommentoineet sekä Turunen
että Määttä. Turunen on katsonut, että korkein oikeus on oikeassa nimenomaan
siinä, että varsinkaan myöhempää tuomiota ei mielletä uudeksi
seikaksi prosessioikeuden terminologiassa.24 Edellä esiintuotujen seikkojen
perusteella on kuitenkin selvää, ettei Turusen näkemykseen voida varauksit-
23 KM 2002:8, s. 122.
24 Turunen 2008, s. 194.
Helsinki Law Review 2009
14
ta yhtyä. Määttä sen sijaan on todennut, että EIT:n samassa asiassa antamaa
tuomiota ja siinä vahvistettua tosiseikkaa (eli ihmisoikeusloukkausta, josta
seuraa, että syytettyä ei olisi tullut tuomita) olisi perustellusti voitu pitää OK
31:8:n 3 kohdan tarkoittamana uutena seikkana.25 Tältä osin Määttä viittaa
jo aiemmin mainittuun korkeimman oikeuden tapaukseen KKO 2000:127,
jossa uuden seikan laventavaa tulkintaa pidettiin suotavana, koska kyse oli
nimenomaan syytetyn eduksi tapahtuvasta tuomion purkamisesta. Määtän
näkemys on aiheellinen. Yleisesti ottaen EIT:n langettava tuomio on mielestäni
kuitenkin turhan hankalasti sovitettavissa 3 kohdan tarkoittamaksi
uudeksi seikaksi. Korkeimman oikeuden tavoin olenkin taipuvaisempi pitämään
EIT:n langettavaa tuomiota ennemmin OK 31:8:n 4 kohdan mukaisena
ilmeisen vääränä lain soveltamisena. Näin siitä syystä, että kyseinen
lainkohta on uuteen seikkaan verrattuna jokseenkin luontevampi ja selkeämpi
purkuperuste. Kuten seuraavasta kuitenkin ilmenee, ei OK 31:8:n 4
kohtakaan aivan ongelmitta sovellu nyt käsillä olevan tapauksen kaltaisiin
tilanteisiin.
3.3 Ilmeisen väärä lain soveltaminen purkuperusteena
Tuomion purusta syytetyn eduksi ilmeisen väärän lain soveltamisen perusteella
säädetään OK 31:8:n 4 kohdassa26. Kun EIS on Suomessa voimassa
laintasoisena, on selvää, että sopimuksen määräysten vastaisesti annettu tuomio
perustuu väärään lain soveltamiseen. Eri asia sen sijaan on, onko virheellinen
lain soveltaminen ollut niin ilmeistä, että purkamisen edellytykset
ovat olemassa. Kynnys on perinteisesti ollut hyvin korkealla. Riittävää ei ole,
että lain soveltaminen on ollut väärää, vaan sen tulee olla ollut ilmiselvästi
väärää. Siten OK 31:8:n 4 kohdan on vakiintuneesti katsottu soveltuvan
vain tilanteisiin, joissa mitään tulkinnanvaraisuutta ei voi esiintyä. Jos tuomitsemiseen
liittyy harkinnanvaraisuutta ja laissa tarjotaan useita ratkaisuvaihtoehtoja,
ei purkuperustetta voida soveltaa.27
25 Määttä 2008, s. 3.
26 Ruotsissa vastaava säännös on RB 58:2:n 5 kohdassa, jonka mukaan ”Sedan en dom
i brottmål vunnit laga kraft, får resning beviljas till förmån för den tilltalade, om den
rättstillämpning, som ligger till grund för domen, uppenbart strider mot lag.” Ks. ilmeisen
väärästä lain soveltamisesta purkuperusteena Ruotsissa Welamson 1994, s.
230–234.
27 Rautio 2007, s. 1045–1046; Välimaa 1998, s. 147–149.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
15
Tapauksessa korkein oikeus siis päätyi soveltamaan OK 31:8:n 4 kohtaa,
tätä mieltä olivat sekä korkeimman oikeuden enemmistö että vähemmistöön
jäänyt oikeusneuvos. Purkuhakemus kuitenkin hylättiin, koska enemmistö
katsoi, ettei lain soveltaminen tässä tapauksessa ollut ilmeisen väärää.
Tätä kantaansa enemmistö perusteli sillä, ettei OK 31:8:n 4 kohdan nojalla
ollut tapana purkaa ratkaisuja, joihin tuomioistuin oli päätynyt sille kuuluvan
harkintavallan rajoissa. Tapauksessa hovioikeus ja ihmisoikeustuomioistuin
olivat punninneet vastakkain kahta eri perusoikeutta eli toimittajan sananvapautta
ja kirjoittelun kohteena olleen henkilön yksityisyyden suojaan
kuuluvaa oikeutta maineensa loukkaamattomuuteen. Toisaalta korkeimman
oikeuden enemmistö totesi, että koska EIT:n ratkaisut olivat Suomea
sitovia, tuli ne ottaa huomioon harkittaessa tuomion purkamisen mahdollisuutta
OK 31:8:n 4 kohdan nojalla. Kyseisen purkuperusteen soveltamisen
katsottiin siis olevan mahdollista, kun lain oikea sisältö täsmentyy EIT:n
ratkaisulla, ja kun tuomion purkamisen edellytykset muuten täyttyvät.
Korkeimman oikeuden ratkaisu ei sinänsä ole yllättävä, koska ilmeisen
väärän laintulkinnan kynnys on perinteisesti ollut korkea. Vähemmistöön
jäänyt oikeusneuvos, esittelijä sekä oikeuskirjallisuudessa Turunen ovat kuitenkin
perustellusti tarkastelleet tapausta nimenomaan ihmisoikeusystävällisestä
näkökulmasta. Turusen mukaan EIS ei ole rinnastettavissa tavalliseen
kansalliseen lainsäädäntöön, vaikka sopimus onkin Suomessa voimassa tavallisen
lain tasoisena. Myöskään EIS:n loukkausta ei ole syytä rinnastaa
tavallisen, Suomessa säädetyn lain loukkaukseen, kuten korkeimman oikeuden
enemmistö on tapauksessa tehnyt. EIS asettaa yksittäisen ihmisen
oikeuksille vähimmäistason, jolloin ihmisoikeusloukkaus merkitsee yksilön
oikeusaseman perustaan kohdistuvaa merkittävää loukkausta. Kansallisen
tuomioistuimen virheellistä lain soveltamista olisi tällöin pidettävä vähintäänkin
selvänä tai ainakin erityisen haitallisena, mikä tulisi ottaa huomioon
arvioitaessa ilmeisen väärän lain soveltamisen kriteerin täyttymistä. Näin
tulisi tehdä myös silloin, kun kyse on punnintatilanteesta.28
On myös otettava huomioon, että kansallisen tuomioistuimen on EIS:n
lisäksi tunnettava sen pohjalta syntynyt vakiintunut oikeuskäytäntö, sillä
lainkäyttäjä on velvollinen noudattamaan myös EIT:n ratkaisuista ilmeneviä
28 Turunen 2008, s. 194.
Helsinki Law Review 2009
16
oikeusohjeita29. Tapauksessa korkein oikeus ei kuitenkaan ottanut lainkaan
kantaa siihen, mikä merkitys EIT:n aikaisemmille samantyyppistä tulkintatilannetta
koskeville ratkaisuille oli annettava. Näin ei aikoinaan tehnyt
myöskään hovioikeus. EIT:n langettavasta tuomiosta ilmenee kuitenkin
selvä yhteys sen antamiin aikaisempiin ratkaisuihin30, joita tutkimalla sopimusloukkaus
tuntuu itse asiassa hyvinkin loogiselta ja ennakoitavalta31.
Yleisesti ottaen EIT on muutoinkin pitänyt sananvapautta yhtenä demokraattisen
yhteiskunnan peruspilareista, jolloin se on korostanut joukkoviestinten
ja toimittajien laajaa oikeutta levittää tietoja ja mielipiteitä sallien
jopa tiettyyn liioitteluun ja provokaatioon turvautumisen32. Ratkaisu on siis
EIT:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen, eikä lain oikea sisältö voinut
täsmentyä vasta EIT:n antamalla ratkaisulla, kuten korkeimman oikeuden
enemmistö asian ilmaisi. Tapauksessa lain soveltaminen oli nähdäkseni
ilmeisen väärää.
Lopuksi on vielä syytä viitata korkeimman oikeuden tapaukseen KKO
1998:33, jossa EIS:n määräysten vastainen tuomio purettiin OK 31:8:n 4
kohdan nojalla. Tapauksessa purkuperusteena vedottiin EIT:n ratkaisuun,
jossa hovioikeuden tuomion todettiin loukanneen siinä annettujen salassapitomääräysten
osalta EIS 8 artiklaa.33 Mielenkiintoista ratkaisussa on erityisesti
se, että hovioikeuden tuomion antohetkellä kotimaisen säännöksen
sinänsä oikea soveltaminen oli korkeimman oikeuden mukaan EIT:n ratkaisun
valossa kuitenkin objektiivisesti ilmeisesti väärää. Näin siitäkin huolimatta,
että tapauksessa EIT:n ratkaisukäytäntö oli siinä määrin avointa,
että EIT:n myöhempi ratkaisu oli huomattavasti vaikeammin ennakoitavissa
kuin tapauksessa KKO 2008:24. Toinen mielenkiintoinen seikka on,
ettei tapauksessa ollut kyse tuomion purkamisesta syytetyn vaan rikosasian
todistajan eduksi. Kaiken kaikkiaan korkein oikeus siis tulkitsi OK 31:8:n 4
29 Pellonpää 2005, s. 61–62.
30 Tuomiossaan EIT viittasi kaikkiaan 12 aikaisemmin antamaansa tuomioon, joita olivat
mm. Thorgeir Thorgeirson v. Islanti (25.6.1992), Jersild v. Tanska (23.9.1994), Prager and
Oberschlick v. Itävalta (26.4.1995), Fressoz and Roire v. Ranska (21.1.1999), De Haes
and Gisels v. Belgia (24.2.1997) ja Bladet Tromso and Stensaas v. Norja (20.5.1999).
31 Näin on todennut Viljanen EIT:n tapausta kommentoidessaan. Viljanen 2005, s. 643.
32 Tiilikka 2007, s. 175.
33 Tapauksessa KKO 1998:33 rikosasian todistajan yksityiselämästä tietoja sisältävät oikeudenkäyntikirjat
olisivat tulleet julkisiksi hovioikeuden määräämän 10 vuoden salassapitoajan
jälkeen, minkä EIT katsoi rikkovan EIS 8 artiklaa tapauksessa Z. v. Suomi
(25.2.1997). KKO purki HO:n salassapitomääräyksen ja määräsi oikeudenkäyntiaineiston
salassa pidettäväksi 40 vuodeksi.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
17
kohtaa hyvinkin joustavasti, mutta toisaalta ihmisoikeusystävällisen laintulkinnan
nimissä aivan oikein.34
4 KKO:n hylkäävään ratkaisuun johtaneista perusteluista
Korkeimman oikeuden enemmistö perusteli purkuhakemuksen hylkäävää
kantaansa useilla eri seikoilla, joiden mukaisesti X:n purkuintressiä ei voitu
pitää riittävänä. Enemmistö toisin sanoen katsoi, että hovioikeuden tuomion
vaikutukset olivat tosiasiassa jo poistuneet, ja ettei tuomion purulla ollut
X:lle enää mitään käytännön merkitystä. Näin oli ensinnäkin siitä syystä,
että hovioikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulosta aina purkuhakemuksen
tekemiseen saakka oli kulunut yli kuusi vuotta. Purkuhakemuksen tekemiselle
syytetyn eduksi ei ole kuitenkaan laissamme säädetty mitään määräaikaa.
Vanhassa hallituksen esityksessä tätä perustellaan nimenomaan sillä,
että syytetyn vahingoksi annettu väärä tuomio on paitsi yksilön oikeusturvan
myös julkisen edun kannalta erityisen vahingollinen, minkä vuoksi väärä
tuomio on voitava purkaa pitkänkin ajan kuluttua35. Tässä tapauksessa
X on hovioikeuden tuomion jälkeen vienyt asiansa EIT:een, missä asian
käsittely on vienyt vuosia. X itse ei ole voinut vaikuttaa siihen, miten kauan
hänen asiansa käsittelyssä menee aikaa. Ajan kuluminen sinänsä ei voi tarkoittaa
sitä, etteikö X:llä edelleen olisi ollut intressi saada EIT:n toteaman
sopimusloukkauksen vastainen kansallinen tuomio puretuksi. Ajan kulumista
ei siten voida pitää X:n purkuintressiä heikentävänä tekijänä.
Toiseksi, korkeimman oikeuden enemmistö totesi perusteluissaan, että X:n
saama rahallinen korvaus käytännössä poisti tuomion taloudelliset vaikutukset
ja lisäksi X sai vielä rahallista hyvitystä hovioikeuden tuomion aiheuttamasta
henkisestä kärsimyksestä. Enemmistö siis katsoi, ettei hovioikeuden
väärästä tuomiosta voinut enää olla haittaa X:lle, koska häntä oli jo hyvitetty
rahallisesti. Yleisesti ottaen on tietysti totta, että rahallisella korvauksella yksilö
voidaan palauttaa ainakin siihen taloudelliseen asemaan, jossa hän oli
ennen ihmisoikeusloukkausta. Tässäkin tapauksessa on luonnollisesti otettava
huomioon X:n saamat korvaukset, jotka todennäköisesti ovat lieventä-
34 Tapausta on oikeuskirjallisuudessa kommentoinut esim. Leppänen, KKO:n ratkaisut
kommentein I 1998, s. 208–210.
35 HE 14/1958, s. 1 ja 5.
Helsinki Law Review 2009
18
neet hovioikeuden tuomiosta aiheutuneita haitallisia seuraamuksia. EIT:n
myöntämä rahallinen korvaus ja kysymys kansallisen rikostuomion purkamisesta
eivät kuitenkaan ole samaistettavissa toisiinsa. Myönnetty korvaus
ei nimittäin ole muuttanut sitä tosiasiaa, että valtionsisäisellä tuomiolla X:n
todetaan edelleen syyllistyneen herjaukseen. X ei siis vieläkään ole siinä asemassa,
missä hän oli ennen kansallista rikosoikeudenkäyntiä. Ainoastaan
tuomionpurulla tilanne olisi voitu palauttaa entiselleen.
Kolmanneksi, korkeimman oikeuden enemmistö kiinnitti huomiota siihen,
ettei X:n hänen syykseen luetun rikoksen (herjaus) tai siitä tuomitun
rangaistuksen laatu (sakko) huomioon ottaen voitu enää katsoa kärsivän
kielteisiä seurauksia hovioikeuden tuomion johdosta. Vähemmistöön jäänyt
oikeusneuvos otti sen sijaan aiheellisesti huomioon, että X tuomittiin rikoksesta
rangaistukseen hänen ammatinharjoittamiseensa liittyvässä asiassa.
Onkin muistettava, että X on ammatiltaan toimittaja, jonka nimenomaisena
yhteiskunnallisena tehtävänä on välittää kansalaisille tietoa, paljastaa
epäkohtia ja herättää keskustelua. Vastaavasti kansalaisilla on oikeus vastaanottaa
tällaisia tietoja ja mielipiteitä. Kaiken kaikkiaan toimittajalla on
siis tärkeä rooli demokraattisessa yhteiskunnassa.36 Tämän valossa on selvää,
että syyllistyminen herjaukseen on toimittajille vakavampi asia kuin mitä se
olisi muille henkilöille. Myöskään se seikka, että X on tuomittu herjauksesta
vain sakkorangaistukseen, ei voi olla tuomion purkamisen esteenä. Syytetylle
rikostuomiolla on nimittäin usein merkitystä muutoinkin kuin vain
välittömästi virallisten seuraamusten kautta. Rikoksesta voi aiheutua myös
ns. epävirallisia seuraamuksia, joita ovat esimerkiksi työpaikan ja ansion
menetys, rikoksen saama julkisuus sekä ystävien ja työtovereiden rikoksen
johdosta osoittama paheksunta. Joskus tällaiset epäviralliset seuraamukset
saattavat olla syytetylle huomattavastikin merkittävämpiä kuin itse viralliset
seuraamukset.37 Tässä tapauksessa juuri nämä epäviralliset seuraamukset
ovat epäilemättä keskeisessä asemassa, onhan herjaustuomiolla kyseenalaistettu
X:n ammatillinen osaaminen.
Neljänneksi, korkeimman oikeuden enemmistö totesi, ettei tuomion purkua
voitu pitää tarpeellisena siitäkään syystä, että ihmisoikeustuomioistui-
36 Tiilikka 2007, s. 175.
37 Lappi-Seppälä 2002, s. 187–188.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
19
men tuomio ja siinä todettu ihmisoikeusloukkaus olivat tulleet Suomessa
yleiseen tietoon. Tälle seikalle ei nähdäkseni voida antaa juuri minkäänlaista
painoarvoa. Olennaista sen sijaan olisi ollut, että ihmisoikeusloukkaus olisi
todettu kansallisella tasolla virallisesti. Yleisestä tietoisuudesta huolimatta
rikostuomion purkamisella olisi nimittäin ollut merkitystä X:lle itselleen
pelkästään symbolisessakin mielessä38. Tavallisesti hakijan purkuintressille ei
olekaan langettavan rikostuomion osalta asetettu kovin ankaria vaatimuksia39.
Tältä osin voidaan viitata korkeimman oikeuden mielenkiintoiseen,
vaikkakin jo vanhaan tapaukseen KKO 1956 II 78. Siinä tuomio purettiin,
vaikka hakija oli ennen purkupäätöksen antamista jo kuollut. Tästä huolimatta
merkitystä annettiin hakijan maineen puhdistamiselle ja rikoksentekijän
leiman poistamiselle.40 Tällaiset seikat olisi pitänyt ottaa huomioon
myös X:n tapauksessa – olihan kyse sentään ihmisoikeusloukkauksesta.
5 Lopuksi
Kirjoituksen alussa esitettiin kysymys, onko oikein, että EIT:n toteaman sopimusrikkomuksen
jälkeen valtionsisäinen rikostuomio kaikesta huolimatta
jää lainvoimaiseksi. Kaiken edellä sanotun perusteella on selvää, että pidän
tällaista tilannetta purunhakijan kannalta erittäin epäoikeudenmukaisena ja
kohtuuttomana. On tietysti totta, että mitään nimenomaista velvoitetta tuomion
purkamiselle EIT:n toteaman ihmisoikeusloukkauksen perusteella ei
ole asetettu, vaan kansallisen tuomion purkaminen on harkittava itsenäisesti
kunkin tapauksen olosuhteiden valossa. Tapauksessa KKO 2008:24 kansallinen
rikostuomio olisi kuitenkin tullut purkaa ottaen huomioon, että kyse
oli nimenomaan syytetyn eduksi tapahtuvasta tuomionpurusta, jonka oikeuskäytännössä
on yleensä katsottu olevan hyvinkin laajalti mahdollinen.
Kaiken rikosprosessuaalisen sääntelyn tavoitteenahan on, että syyttömiä ei
tule tuomita41. Tapauksessa olisi ollut selvä tilaus ihmisoikeusystävälliselle
laintulkinnalle.
Kuten tapauksesta KKO 2008:24 voidaan havaita, vuodelta 1960 peräisin
olevat lainvoimaisen tuomion purkamista koskevat säännökset eivät
38 Turunen 2008, s. 194–195.
39 Rautio 2007, s. 1028.
40 Ibid., s. 1028.
41 Näin myös Määttä 2008, s. 4.
Helsinki Law Review 2009
20
aivan vaikeuksitta sovellu EIT:n mukanaan tuomiin tilanteisiin. Hallituksen
esityksessä 9/2005 sekä muutoksenhakutoimikunnan jatkomietinnössä
2002:8 esitetyn kannan mukaisesti purkuperusteiden on kuitenkin katsottu
soveltuvan riittävästi tällaisiin tilanteisiin42. Tämän on todennut myös
Euroopan neuvosto vuonna 1999 tekemässään selvityksessä. Siinä Suomen
lainsäädännön katsottiin mahdollistavan kansallisen tuomion purkamisen
EIT:n langettavan tuomion perusteella, minkä lisäksi korkein oikeus
oli tapauksessa KKO 1998:33 myös osoittanut halukkuutensa toimia sen
mukaisesti.43 Tapauksen KKO 2008:24 jälkeen tilanne vaikuttaa kuitenkin
mielestäni epämääräiseltä.
Miksi korkein oikeus sitten päätyi kyseessä olevassa tapauksessa hylkäävään
ratkaisuun, vaikka se tuomiossaan viittasikin esimerkiksi Euroopan neuvoston
ministerikomitean antamaan suositukseen No. R (2000)2 ja siinä
esitettyihin näkemyksiin kansallisen lainvoimaisen rikostuomion purkamisen
tarpeellisuudesta? Taustalla voi otaksua olevan ajatuksen siitä, ettei
kaikkea sitä, mitä EIT ratkaisuissaan pitää oikeana, ole syytä alkaa muuttaa
kansallisella tasolla. Tältä osin voidaan nähdäkseni kiinnittää huomiota erityisesti
siihen, että tuomionpurun kohteena olevassa rikosasiassa oli kyse
kahden ihmisoikeuden välisestä punnintatilanteesta, joka on usein hankala
tilanne ratkaista, olipa ratkaisijana sitten suomalainen hovioikeus tai EIT.
Selvänä osoituksena tästä on se, ettei asian ratkaiseminen EIT:ssa ollut yksimielinen,
vaan äänestysratkaisu 6–1. Tälle seikalle en kuitenkaan antaisi
sen suurempaa painoarvoa. Kun Suomi liittyi EIS:een, se samalla sitoutui
myös takaamaan sopimuksessa taatut oikeudet ja vapaudet jokaiselle lainkäyttövaltaansa
kuuluvalle. Tällöin EIT:n antamaa langettavaa tuomiota on
kunnioitettava ja sopimuksessa taattujen oikeuksien ja vapauksien on toteuduttava
kansallisella tasolla myös tosiasiallisesti.
42 KM 2002:8, s. 70; HE 9/2005, s. 25–26.
43 EN:n selvitys DH-PR (99) 10, kohta Finland. Ruotsin tilannetta ei selvityksessä sen
sijaan nähty yhtä hyvänä, vaikka tuomion purkamisen katsottiin EIT:n antaman langettavan
tuomion perusteella olevan mahdollista samansisältöisten purkuperusteiden
nojalla kuin Suomessa. Ruotsin huonompi tilanne johtui siitä, ettei selvityksen tekemisen
aikaan ollut annettu yhtään korkeimman oikeuden päätöstä, jossa tuomio olisi
purettu nimenomaisesti EIT:n toteaman sopimusloukkauksen perusteella. EN:n selvitys
DH-PR (99) 10, kohta ”Sweden”. Selvityksen jälkeenkään Ruotsissa ei ole purettu
yhtään tuomiota EIT:n antaman tuomion perusteella.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
21
Lopuksi on vielä otettava kantaa siihen, tulisiko Suomessa olla nimenomainen
säännös EIT:n langettavasta tuomiosta purkuperusteena. Mielestäni
tämä olisi järkevää, sillä se selkiyttäisi nykyistä tilannetta huomattavasti ja lopettaisi
vanhoilla purkusäännöksillä spekuloinnin.44 Mallia voitaisiin hakea
esimerkiksi Norjan rikosprosessilain 391 §:n 2 (a) kohdasta, jonka mukaan
”Til gunst for siktede kan gjenåpning kreves når en internasjonal domstol
eller FNs menneskerettskomité i sak mot Norge har funnet at avgjørelsen er
i strid med en folkerettslig regel som Norge er bundet av, og ny behandling
må antas å burde føre til en annen avgjørelse”45. Tämäntyyppinen säännös ei
tietenkään tarkoittaisi sitä, että kansallinen tuomio olisi automaattisesti purettavissa
EIT:n langettavan tuomion perusteella. Nimenomaisen pykälän
säätäminen olisi kuitenkin omiaan edelleen vahvistamaan ihmisoikeuksien
merkitystä ja asemaa Suomessa.
44 Myös esim. Jokela on ollut sitä mieltä, että tällainen purkuperuste olisi aihetta lisätä
lakiin, Jokela 2008, s. 779.
45 Norjan rikosprosessilain (Straffeprosessloven Strpl 22.5.1981/no.21) 391 §:n 2(b) kohdassa
säädetään puolestaan asian käsittelyssä todetusta menettelyllisestä virheestä: ”Til
gunst for siktede kan gjenåpning kreves når en internasjonal domstol eller FNs menneskerettskomité
i sak mot Norge har funnet at saksbehandlingen som ligger til grunn
for avgjørelsen er i strid med en folkerettslig regel som Norge er bundet av, hvis det er
grunn til å anta at saksbehandlingsfeilen kan ha innvirket på avgjørelsens innhold, og
gjenåpning er nødvendig for å bøte på den skade som feilen har medført”.
Helsinki Law Review 2009
22
Lähteet
Kirjallisuus
Jokela, Antti: Rikosprosessi. 4. uudistettu painos. Helsinki 2008.
Lappi-Seppälä, Tapio: Seuraamukset. Teoksessa Olavi Heinonen (päätoim.): Rikosoikeus. 2.
uudistettu painos. Helsinki 2002, s. 171–189.
Lappalainen, Juha: Oikeustapauskommentti KKO 1998:30. Teoksessa Pekka Timonen
(toim.): KKO:n ratkaisut kommentein I 1998. Helsinki 1998, s. 191–193.
Leppänen, Tatu: Oikeustapauskommentti KKO 1998:33. Teoksessa Pekka Timonen (toim.):
KKO:n ratkaisut kommentein I 1998. Helsinki 1998, s. 208–210.
Määttä, Pekka: Kommentoituja oikeustapauksia korkeimmasta oikeudesta. KKO 2008:24.
Oikeustieto 2/2008, s. 2–4.
Pellonpää, Matti: Euroopan ihmisoikeussopimus. 4. uudistettu painos. Helsinki 2005.
Rautio, Jaakko: Ylimääräinen muutoksenhaku. Teoksessa Juha Lappalainen (päätoim.): Prosessioikeus.
2. uudistettu painos. Helsinki 2007, s. 1015–1065.
Tiilikka, Päivi: Sananvapaus ja yksilön suoja. Lehtiartikkelin aiheuttaman kärsimyksen korvaaminen.
Helsinki 2007.
Turunen, Santtu: Oikeustapauskommentti KKO 2008:24. Teoksessa Pekka Timonen
(toim.): KKO:n ratkaisut kommentein I 2008. Helsinki 2008, s. 192–195.
Viljanen, Jukka: Oikeustapauskommentti EIT:n ratkaisuista Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi
ja Selistö v. Suomi. LM 4/2005, s. 636–650.
Virolainen, Jyrki – Pölönen, Pasi: Rikosprosessin perusteet. Rikosprosessioikeus I. Helsinki
2003.
Välimaa, Asko: Ylimääräiset muutoksenhakukeinot. Teoksessa Leppänen, Tatu – Välimaa,
Asko: Muutoksenhaun pääpiirteet. 4. uudistettu painos. Helsinki 1998, s. 124–181.
Welamson, Lars: Rättegång VI. Tredje upplagan. Stockholm 1994.
Virallislähteet
HE 14/1958 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle ylimääräistä muutoksenhakua koskevaksi
lainsäädännöksi.
KM 2002:8. Muutoksenhakutoimikunnan jatkomietintö.
HE 9/2005 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden muutoksenhakua korkeimpaan oikeuteen
koskevien säännösten muuttamiseksi.
Ida-Sofia Mäki: Tuomion purkaminen rikosasiassa – ihmisoikeusloukkaus – KKO 2008:24
23
Internetlähteet
Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus No. R (2000) 2. Committee of Ministers´
recommendation No. R (2000) 2 on the re-examination or reopening of certain cases at
domestic level following judgments of the European Court of Human Rights. ����������Internetissä
osoitteessa: http://www.coe.int/t/e/human_rights/execution/02_documents/Rec2000_2.
asp#TopOfPage, viittauspäivä 15.12.2008.
Euroopan neuvoston ministerikomitean suositusta No. �����������������������������R (2000)2 selventävä muistio. Explanatory memorandum on the Committee of Ministers´ Recommendation No. R(2000)2
on the re-examination or reopening of certain cases at domestic level following judgments
of the European Court of Human Rights. Internetissä osoitteessa: http://www.coe.int/t/e/
human_rights/execution/02_documents/EMRec2000(2).asp, viittauspäivä 15.12.2008.
Euroopan neuvoston selvitys DH-PR(99)10. Draft survey of existing legislation and caselaw.
Reopening of proceedings before domestic courts following findings of violations by
the European Court of Human Rights. Internetissä osoitteessa: http://www.coe.int/t/e/
human_rights/cddh/3._committees/02.%20improving%20of%20human%20rights%20
protection%20(dhpr)/03.%20working%20documents/1999/6DHPR(1999)010%20
E%20Reopening%20of%20proceedings%20Draft%20survey.asp#TopOfPage, viittauspäivä
15.12.2008.
Seppo Lehdon tuomionpurussa esille otettavia asioita alustavasti ... kohta kohdalta
Tekstit
